2.1.2014

Vuosi 2013

Viime vuosi oli yksi elämämme täysimmistä vuosista.  Sehän alkoi ihanasti, kun neljäs lapsemme, pieni poika syntyi kymmenen päivää etuajassa.  Neljän pienen lapsen kanssa on kuitenkin niin paljon aktiviteetteja, etten ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin niin usein kuin olisin halunnut.  Tässä katsaus menneen vuoden postauksiin.  Lisää lukijoita on tihkunut tänne nais-blogiin ja ehkä jokin postaus on jäänyt lukematta vanhoilta lukijoilta.  Siispä muistelemaan!

Täältä tuli poika! 
Tammikuu
Aloitin kevyesti aiheella naisen asema seurakunnassa, joka oli erään lukijan kysymys.  Tämä on aihe, jota mietiskelen usein ja siitä tulee varmasti täälläkin vielä pohdintoja näkymään.  Kävin myös lukemassa blogin tilastoja ja kerroin blogin suosituimmista postauksista.  Sitten syntyikin jo mainio poikamme ja laitoin kuvankin vauvasta, vaikka yleensä en täällä julkaisekaan kuvia kuin ehkä itsestäni.  Saara on annettu meille kristityille naisille esimerkiksi ja se miksi näin on, tuli puheeksi joulunviettoon tulleiden ystävien kanssa.  Eli edelleen ajankohtainen aihe!  Jaoin tammikuun viimeisenä päivänä kotona musiikin harrastamisen hyödyistä lapsille.  Ihan sattumalta olin edellisenä vuonna kertonut jostain toisesta tutkimustuloksesta juuri samana päivänä, joten eiköhän tänäkin vuonna voisi jokin hyvä tutkimustulos löytyä tammikuun lopuksi!

Helmikuu
Sain blogihaasteen ja vastasin kysymyksiin.  Haaste on edelleen voimassa kaikille naisbloggaajille! Sitten kirjoitin äitiydestä ja siitä, miten olen opetellut äitiyttä ja sitä, etten voi enää mennä ja tulla niinkuin ennen pystyin.  Evankelista ja runoilija Hilja Aaltonen sai kutsun taivaan kotiin helmikuussa ystävänpäivän aattona.  Kirjoitin tunteista Lies Women Believe-kirjan pohjalta.  Vaikka tunteet ovat hyvin tärkeä osa tervettä ihmisyyttä, kypsää kristillisyyttä ohjaa totuus, ei tunteet.  Viimeiseksi esittelin Itu-projektin, jonka kautta tarjotaan tukea yllätysraskauden tai abortin kokeneille naisille.    

Maaliskuu
Aloitin kuukauden kertomalla, miten jouduin itse päättämään viekö elämääni nyt tunteet vai totuus ja miten tunnemyrskyn voi antaa Jeesuksen rauhoitettavaksi.  Sitten esittelin kolme hyvää kirjaa.  Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko ja sen aioin käyttää Jeesuksen viimeisten päivien muistelemiseen.

Huhtikuu
Aioin kertoa pikaisen päivityksen vauva-arjesta mutta siitä tulikin mittava vuodatus :) Sitten kerroin, mikä minun mielestäni on vaimoin tärkein tehtävä.  Jatkoin aiheesta seuraavassa postauksessa testikysymyksillä: kunnioitatko miestäsi.

Toukokuu
Olen oppinut, että avioliitossa naisella ja miehellä on erilaiset tarpeet.  Kirjoitin rakkaudesta ja kunnioituksesta avioliitossa.  Toukokuun toinen postaus on oikeastaan ei-postaus; jaoin siinä viisi omasta mielestäni lukemisen arvoista juttua.

Kesäkuu
Olin saanut lukijalta kysymyksen, että pitääkö kristityn pariskunnan aina haluta lapsia.  Mietin miten vastata puolen vuoden ajan ja päätin viimein kirjoittaa ajatuksiani blogiin.  Käy lukemassa ja kommentoimassa; oletko samaa mieltä?  Jatkoin aiheesta kirjoittamalla lasten merkityksestä. Jokainen meistä tarvitsee lapsia ja lastenkaltaisuutta.  Kesäkuussa julkaisin myös blogissa sadannen kerran ja kirjoitin itselleni tärkeästä asiasta: Jumalan Sanasta.  

Heinäkuu
Kerron Raamattumaratonista, lasten Raamatunlukuohjelmasta.  Noudatamme yhä sitä lasten kanssa ja voin edelleenkin suositella tätä ohjelmaa.  Sitten muistutin itseäni siitä, miten säilyttää (tai menettää) rauha, jonka Jumala on omilleen luvannut antaa.  Me emme opeta lapsiamme pyytämään anteeksi, tai emme ainakaan perinteisellä tavalla.  Riitojen sopiminen ja anteeksianto on kuitenkin tärkeää ja jatkaan aiheesta seuraavassa postauksessa.

Elokuu
Päätän hypätä Vanhan testamentin pienten profeettojen jännittävään maailmaan.  Sitä ennen tuon päätökseen Lies Women Believe-kirjan läpikäymisen viimeisellä valheella: "Minä olen elämäni tärkein ihminen".  Aloitan pikku profettojen tutkimisen pohtimalla, ovatko heidän kirjansa enää ajankohtaisia tämän päivän maailmassa eläville.

Syyskuu
Ensimmäinen pikku profeetan kirja on Hoosea.  Rakastuin itse pienten profeettojen sanomiin, koska löysin joka kirjasta jotain rikasta ja puhuttelevaa.  Väliin kuitenkin mahtui vielä muutama uusi blogimaailman löytö ja lukusuositus.  Jooelin kirjan sanomasta löysin kehoituksen itselleni vanhempana.  Aamos nuhtelee suorin sanoin valittua kansaa ja mitä se meille merkitsee?  Löysin Aamoksen kirjasta hauskan jakeen (naiset ja lehmät), jolla on kuitenkin vakava sanoma.

Lokakuu
Kiireisen syksyn keskeltä kirjoitan, että en halua olla kiireinen ja kireä ihminen.  Levollisuus ja rauha on tavoitteeni!  Kirjoitan lasten tottelevaisuudesta, koska löysin asiaa selkeyttäviä kohtia eräästä blogipostauksesta.  Tämä on aihe, jota meillä edelleen opetellaan päivittäin.

Marraskuu
Blogi täytti vuosia ja julkaisin uudelleen yhden ensimmäisistä postauksistani käsitellen aviomiehen rakastamista.  Äitiyden yhdistäminen työhön ja hengelliseen työhön aiheuttaa varmasti kysymyksiä usean äidin mielessä ja vastasin erään lukijan kysymykseen.  Koen aina haastavana antaa "neuvoja", sillä jokainen tilanne on ainutlaatuinen.  Ehkä kuitenkin jokin vinkki sieltä on avuksi.  Marraskuussa on lasten oikeuksien päivä ja julkaisin kaikki lasten oikeudet tässä blogikirjoituksessa sekä olen sitä mieltä, että ne eivät riitä.  Sitten alkaakin jo Adventtiaikaan astuminen.

Joulukuu
Kirjoitin joulukuussa ensimmäisenä Adventtina, toisena Adventtina, kolmantena Adventtina ja Joulupostauksen.  Ymmärrän jos joku on väsynyt jouluhössötykseen eikä halua tehdä siitä vuosittaista suurta numeroa.  Olen kuitenkin itse rakastunut Adventtiaikaan ja mahdollisuuteen mietiskellä Jumalan Suuren Suunnitelman käytäntöönlaittamista sen kaikessa rikkaudessa ja kauneudessa.  Joulun tapahtumissa riittää kirjoitettavaa ja löytämistä vuosien ja vuosikymmenten ajaksi.  Perheenä, lasten kanssa, siihen liittyy monia mahdollisuuksia oppia kristityn luonteenlaatua ja ominaisuuksia.  Joulukuu taitaa siis aina olla jouluasiaa blogissani :)

Uusi vuosi 2014 jatkuu pikku profeettojen parissa!
Jumalan siunaamaa armon vuotta ihan jokaiselle lukijalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...