20.8.2014

Oletko jälkiviisas vai vaivannäkijä?

Myöhään illalla, kun katselimme vielä uutta suosikkisarjaa Downton Abbeyta miehen kanssa, saimme kuulla ikäviä uutisia.  Kotiin palanneet sukulaiset (ilmeisesti) yllättivät murtovarkaat, jotka pääsivät pakenemaan hieman saalista mukanaan.  Onneksi eivät saanet paljon, eivätkä mitään kallista -vaikka tunnearvon omaavien korujen menetys harmittaa.

Vietimme seuraavat tunnit ja päivän miettimällä miten tehdä kodista turvallisemman, sellaisen, johon ei pääse murtautumaan ainakaan ilman vaivannäköä.  Jos murtautumiseen tuhraantuu kovasti aikaa ja suunnittelua, voisi kuvitella sen karsivan suurimman osan tällaisista yrittäjistä.

Mietimme kameroita, hälyttimiä, valoja ja parempia lukkoja, ketjuja ja ikkunoiden ja ovien asettelua.  Jälkiviisaina totesimme, että koti olisi voinut olla paremmin suojattu, jos omistajat olisivat nähneet vähän enemmän vaivaa jo paikoillaan olleiden suojatoimien käyttämisessä.  Kodissa oli jo olemassa vempaimia, joiden käyttö olisi ehkä voinut estää varkaiden sisääntulon.  Ken tietää.

Tämä ei ole kuitenkaan tämän postauksen pointti.  Havahduin siihen, kuinka paljon aikaa käytimme varkauden eston miettimiseen kun pahin - kotiin murtautuminen - oli jo tapahtunut.  Talossa asuvat harmittelivat, että eivät olleet huomanneet käyttää tai ehkä olivat turvallisuuden tunteeseen tuuduttautuneina jättäneet käyttämättä muutamia keinoja, joilla murto ehkä olisi voitu estää.  Nyt sitten käytimme sanoja "olisi pitänyt" ja "kun vain olisin..."

Eikö ole tutun kuuloiset harmittelut avioliiton, perhe-elämän, lastenkasvatuksen, terveyden ja monen muun elämäntapakysymyksen suhteen?

Olisi pitänyt...
Miksi en....
Kun vain olisin...



Huomasin heti, miten asiaa voin soveltaa kasvatustyössäni.  Me tiedämme, kuinka tärkeää on olla johdonmukainen sääntöjen suhteen ja toimia suhteellisen nopeasti lasten kanssa kun ongelmia ilmenee.  Olen kesän aikana lepsunut monista säännöistä, jotka ovat muutoin osa arkipäivää.  Olen antanut monien käyttäytymisongelmien kasvaa, kun en ole jaksanut, viitsinyt tai huomannut kiinnittää niihin ajoissa huomiota.

Miksi?  Onko siitä liikaa vaivaa, puuttua huonoon käytökseen juuri silloin kun se tapahtuu? Monesti en ehtisi tai jaksaisi.  Mutta olenko valmis kohtaamaan oman kasvatustyöni lepsuilut, kun ongelmat ovat kasvaneet isommiksi?  On lastenkasvatuksen yleistä perustietoa ja silkkaa maalaisjärkeä, että on helpompaa kohdata pienten ihmisten pieniä ongelmia, kuin käsitellä isojen lasten isoja ongelmia ja että on helpompaa puuttua asiaan heti ensimmäisellä kerralla, kun antaa lapsen tehdä väärä valinta kymmenen kertaa ja sitten alkaa siihen puuttumaan.  On viisaampaa opettaa lapsia pienestä pitäen oikeaan suuntaan, kuin alkaa kääntämään harhapoluilla jo pitkälle ehtineen nuoren maailmaa.

Olin juuri lukenut erään lempibloggarini postauksen tästä aiheesta.  Pienen lapsen kanssa käytetään paljon aikaa ohjaamiseen, neuvomisen, kieltämiseen, käskemiseen ja yleensäkin kaikenlaiseen opettamiseen.  Mutta kun ensimmäiset vuodet ovat ohi, alkaa ajankäyttö ja vaivannäkö tuottaa tuloksia.  Tehty työ on vaivan arvoista!  Toisaalta, jos vanhemmat eivät käytä ensimmäisiä vuosia lapsen opettamiseen, tulevat vuodet ovat todella vaikeita koko perheelle.  Joskus jopa ympäristölle.

Ihan niinkuin varkauden kohteeksi joutuneet harmittelivat sitä, etteivät olleet tehneet niinkuin olisi pitänyt, koska siitä olisi ollut enemmän vaivaa...siihen ei näyttänyt olevan tarvetta.  Ei kai meille mitään tapahdu...?

Lapsen kasvattaminen on kovaa työtä.  Vauvan kanssa työ on fyysistä; vanhempia voi väsyttää unen puute tai selkää kivistää vauvan kantaminen ja kuljettaminen (vauvaa auton turvakaukalossa on kamalaa kantaa käsin, annoin sen työn miehelle aina kuin voin).  Mutta kun päästään taaperoikään, alkaa henkinen ja psyykkinen kasvatustyö, joka kestää loppuelämän ajan.  Se väsyttää joskus.    

Murtoa selvittämään tulleella konstaapelilla oli monta vinkkiä ja neuvoa vastaisen varalle.  Ja me kuuntelimme häntä.  Olisi tyhmää väittää itse tietävänsä oman kodin turvallisuuskysymykset paremmin tai ymmärtävänsä oman naapuruston ihmisten ja tuntemattomien liikkeet tarkemmin kuin ammatissa kokemusta ja viisautta saanut poliisi.  Hänellä ei ole kokemusta vain yhdestä tai kahdesta murrosta ja varkaudesta.  Poliisi tekee tätä ammatikseen.

Samoin lastenkasvatukseen voi löytyä apu kokeneemmilta vanhemmilta ja jopa ammattilaisilta.  Kysyn usein ystävältäni, viiden lapsen äidiltä, vinkkejä ja kokemuksia lastenkasvatuksen suhteen.  Vaikka meidän perheet eivät olekaan toistensa kopioita, en halua viitata kintaalla hänen kokemuksilleen tai neuvoilleen.  Joskus kysyn mitä hän näkee lapsiemme käytöksessä ja onko jotain, jota voisimme tehdä toisin.  Lapset ovat hyviä ystäviä ja yökyläillessä tulee esiin käytöstavat tai niiden puute hyvin nopeasti.

En halua olla niin oman voiman tunnossa oleva, ylpeä äiti,  ettenkö voisi kuunnella jos jollakin on minulle asiaa.  Eihän se kivalta tunnu, jos saa negatiivista palautetta, mutta olen päättänyt ottaa motokseni, että kaikesta voi oppia.  Ja vaikka toinen ihminen ei koskaan täysin ymmärtäisikään meidän perheen dynamiikkaa, ei se tarkoita sitä, etteikö hän olisi voinut nähdä meidän kasvatustyössä kohtia, joissa tarvitsemme objektiivista silmää. Me tarvitsemme apua vanhempina olemiseen.

Tarvitsen tsemppausta ollakseni äiti, joka jaksaa puuttua lapsen tottelemattomuuteen heti ja huomauttaa välittömästi lapselle epäkunnioittavasta käytöksestä toista ihmistä kohtaan.  Päätimme miehen kanssa tehdä parannusta viime aikojen repsahduksesta ja auttaa toinen toisiamme olemaan lasten elämässä tiukasti mukana.

Huonosti - todella huonosti - käyttäytynyt lapsi sai illalla meiltä kortin, jossa kerroimme hänelle kaikista niistä hyvistä ominaisuuksista, joita näemme hänessä olevan.  Vietimme kivan hetken yhdessä korttia lukien ja nukkumaan lähti iloinen ja tottelevainen lapsi.  Vietin aikaa kuunnellen lukutoukan innostunutta selostusta jännitävän kirjan sekalaisesta juonesta.  Päätin olla hiljaa, katselin lasta silmiin ja kuuntelin kiinnostuneena hänen selitystään.  Haluan olla osallinen lasten elämässä jo nyt, jotta silloin kuin elämän suuret kysymykset mietityttävät, he tietävät, että äitiä kiinnostaa minun ajatukset ja jutut.  Olin joskus ottanut tavoitteeksi lukea joka päivä lapsille kirjaa, jotta saamme yhteistä aikaa ja haliterapiaa - jotenkin se oli jäänyt.  Nyt nappaisen lapsen ja kirjan aina kuin vapaa hetki yllättää ja nautin pienen ihmisen lämmöstä ja läheisyydestä.

Tiedän, että tulee hetkiä, jolloin jäkiviisaana huomaan miten olisi pitänyt toimia.  Päätän silti nähdä vaivaa nyt niiden asioiden kanssa, jotka tiedostan tärkeiksi tänään.

Millaisissa asioissa olet päättänyt tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja oletko joutunut olemaan jälkiviisas jossain asiassa?



kuva:
Free Digital Photos
stockimages

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...