15.2.2015

Jeesus, naiset ja miehet

Tämä on jatkoa viime kirjoitukselle...lue osa yksi täältä.

Tänä päivänä keskustelunaiheena on usein naisen roolit ja oikeudet.  Näitä keskusteluja käydään myös seurakunnassa.  Olen itsekin opiskellut Uuden Testamentin kirjeistä näitä kuuluisia naisjakeita ja yrittänyt nähdä, mikä on se näky avioliitosta ja seurakuntajärjestyksestä, jonka Jumala eri kirjeiden kirjoittajien kautta on meille antanut.

Mutta halusin nyt keskittyä katsomaan miten Jeesus, jota seuraan, suhtautui naisiin.  Miten hän kohteli heitä, miten hän puhui heille, millaisia sääntöjä tai rajoituksia Jeesus asetti naisille tai miten hän rikkoi sen ajan sääntöjä ja rajoituksia kuin oli tekemisissä naisten kanssa.

Olen itse tullut näihin päätöksiin Raamatun opiskelun ja rukouksen kautta.  Rohkaisen sinuakin, kun mietit näitä asioita, painiskelemaan itse Raamatun äärellä näiden kysymysten kanssa.  Omatuntoni mukaan uskon näin, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun pitää uskoa juuri samoin. 

Niin kuin kirjoitin viimeksi, huomiota herättävää Raamatussa on se, että Jeesus ei koskaan alistunut juutalaisuuden tai sen ajan kulttuurin sääntöjen alle, jos säännöt tarkoittivat Jumalan näkökulmasta väärää suhtautumista naisia kohtaan.  Hän rikkoi määräyksiä, joiden mukaan naisen kanssa ei saanut julkisesti keskustella tai seurustella.  Hän rikkoi käskyjä, joiden mukaan rabbit eli uskonnolliset opettajat eivät opettaneet naisia eivätkä selittäneet heille hengellisiä totuuksia.  Hän rikkoi lakeja, joiden mukaan vääräuskoisten tai julkisyntisten kuten prostituoitujen kanssa ei saanut viettää aikaa.  Hän rikkoi sääntöjä, joiden mukaan sanaa ”nainen” ei voinut edes mainita julkisessa puheessa.  Hän rikkoi lakeja, joiden mukaan naisen todistus ei kelvannut oikeudessa.

Jeesuksen suhtautuminen naisiin oli rajoja ylittävää, jopa vallankumouksellista.  Miksi hän haastoi näin räikeästi naisiin kohdistuvat rajoitukset? 

Koska kaikki, mitä Jeesus teki, hän teki Jumalan tahdon mukaan, voimme ymmärtää sen, että Jumala rakastaa naisia ja miehiä aivan yhtä lailla, kutsuu heitä molempia henkilökohtaisesti yhteyteensä, antaa heille synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän lahjan ihan samoilla perusteilla.  Kaikenlaiset ihmiskäskyt ja tekopyhyyttä hohkaavat säännöt saivat Jeesukselta rankkaa palautetta.  Hän ei pelännyt ihmisten mielipiteitä eikä reaktioita, vaan huolehti ainoastaan siitä, että taivaallisen Isän tahto sai tulla julki ja toimimaan maan päällä, niin kuin se taivaassa jo on ja toimii.  Miesten ja naisten ja lasten kohdalla. 

Yksi suuri kysymys on kuitenkin vielä vastaamatta. 

Eikö tämä vapaa suhtautuminen naisiin tarkoita myös sitä, että Jeesus halusi räjäyttää hierarkkiset perinteet ja mahdollistaa naisille vapaasti kaikenlaiset roolit ja palvelustehtävät seurakunnassa?  

Tähän kysymykseen vastausta etsiessäni eräs Jeesuksen valinta kiinnittää huomioni.   

Miksi Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä?  Miksi nämä kaksitoista apostolia?

Hetki, jolloin Jeesus valitsee johtajia, hetki jota varten hän on valmistautunut koko yön rukouksessa, hetki, jossa hän valitsee kaksitoista olemaan kanssaan…tämä hetki on hyvin maskuliininen. 

jesus disciples

He olivat kaikki miehiä. 

Miksi?

Oliko syynä se monen kriitikon väite, että Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä sosiaalisesta paineesta tai sen ajan kulttuurin mallin mukaan?  Tätä väitettä vastaan sotii Jeesuksen elämä; siellä ei ole yhden yhtäkään tekoa, jonka hän tekisi sosiaalisesta tai kulttuurin painostuksesta.  Tätä väitettä vastaan sotii Jeesuksen sanat.  Hän itse sanoi tekevänsä vain sen, minkä Jumala lähetti hänet tekemään.  Jeesus väitti toteuttaneensa Jumalan tahdon maan päällä. 

Toiset sanovat, että naiset eivät voineet vaeltaa ympäri maata siihen aikaan tai että yhteiskunta oli miesten dominoima, joten Jeesus ei voinut valita naisia.  Oliko tässä syy?  Että Jeesus halusi suojella naisten mainetta?  Tai alistua toimimaan sen ajan yhteiskuntamallin mukaan, toivoen asioiden joskus myöhemmin muuttuvan parempaan suuntaan?  

Mutta eikö Jeesus olisi voinut valita kuusi miestä vaimoineen johtajiksi, jolloin naisjohtajat olisivat voineet luonnollisesti kulkea Jeesuksen seurassa miestensä kanssa?  Ja eikö Jeesus taistellut juuri tällaisia yhteiskuntamalleja vastaan, jotka pitivät naiset hengellisen elämän avautumisen ja avartumisen ulkopuolella?  Eikö Jeesus kutsunut naisia Aabrahamin tyttäriksi, laittanut heidät sanoillaan samalle viivalle miesten kanssa uskossaan?   

Ajatus siitä, että siihen aikaan nainen ei yksinkertaisesti ollut johtoasemassa ei ole totta.  Itse asiassa juutalaisessa kulttuurissa oli useita esimerkkejä naisjohtajista.  Juuri ennen Herodes Suuren hallintokautta Israelia hallitsi kuningatar Alexandra.  Vanhassa Testamentissa mainitaan naisprofeetta Hulda (2 Kun 22:14) ja Debora, joka toimi myös tuomarina (Tuom 4-5) ja hallitsijatar Atalia (2 Kun 11:3).  Mirjam johti Israelin kansaa veljiensä Mooseksen ja Aaronin rinnalla (Miika 6:4).

Naisilla voi olla erinomaisia johtajuustaitoja.   

Onko olemassa johtajuutta, jossa sukupuolella on väliä? 

Vanhassa Testamentissa nainen löytyy kuningattarena, profeettana, kansan johtajana.  Mutta löytyy yksi asema, jossa nainen ei koskaan täyttänyt johtajuustehtävää. 

Joka ikinen pappi Vanhassa Testamentissa oli mies.  Naiset kykenivät johtamaan ja he johtivat.  Mutta hengellinen johtajuus oli miesten käsissä. 

Mitä on tämä hengellinen johtajuus?  Onko se Vanhan Testamentin peruja?  Miten Uudessa Testamentissa?  Mikä oli apostolien tehtävä?  Kenen vastuulla oli seurakunnan johto silloin?  Kenen vastuulla on seurakunnan johto nyt?    

Vanhan testamentin aikoina Israelia ympäröivillä kansoilla oli omat uskonnolliset menonsa ja niiden parissa esiintyi sekä papittaria että jumalattaria.  Naisen johtoasema uskonnossa ei siis ollut ennenkuulumatonta.  Israelin kansan Jumala, joka ilmoitti itsensä Luojana ja Kaikkivaltiaana, puhui kuitenkin itsestään aina maskuliini-pronominilla.  Jumala asetti kansansa uskonnollisiksi johtajiksi vain miehiä.

Jumala valitsi leeviläisten sukukunnan palvelemaan Jumalaa (5 Moos. 10:8-9).  Heidän joukostaan Jumala valitsi Aaronin olemaan ylipappi.  Aaron ja hänen miespuoliset jälkeläisensä saivat tehtäväkseen olla Israelin kansan pappeja.  Kun ylipappi kuoli, uusi ylipappi valittiin pappien joukosta.  Aaronin jälkeläisten eli pappien tärkein tehtävä oli olla välimies kansan ja Jumalan välillä.  Siihen liittyi monta tehtävää:
·        Kansan tuomien uhrien uhraaminen Jumalalle (3 Moos 4:20, 26, 31, Hebr. 8:4).
·        Kansan edustaminen Jumalan edessä, erityisesti ylipapin tehtävä (2 Moos 28:12.  Hebr 5:1).
·        Kansan puolesta rukoileminen (4 Moos 9:22-24).
·        Jumalan tahdon etsiminen kansan puolesta (2 Moos 28:30). 
·        Jos pappi teki syntiä, syyllisyys ei ollut vain hänen yllään, vaan koko kansan yllä (3 Moos 4:3). 

Muut leeviläiset hoitivat kaikenlaisia temppeliin, jumalanpalvelukseen ja uhraamiseen liittyviä tehtäviä.  He olivat myös kansan opettajia, kirjureita, tuomareita ja tarkastajia. 

Uuden Testamentin puolella, Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Vanhan Testamentin papillinen virka ei ollut enää tarpeen (Hebrealaiskirje on kauniisti kirjoitettu selitys tästä).  Mooseksen asettama pappisjärjestys oli tulevan taivaallisen järjestyksen kuva ja varjo.  Nyt olemme Uuden liiton alaisuudessa; jokainen voi lähestyä Jumalaa itse, henkilökohtaisesti, koska Jeesus on ottanut välimiehen paikan.  Enää emme uhraa eläinuhreja, koska Jeesuksen uhri syntiemme puolesta oli täydellinen.  Me saamme rukoilla Jumalaa, etsiä Hänen tahtoaan ja voimme kuulla Hänen ääntään, jokainen henkilökohtaisesti.  Me voimme jokainen tuntea Jumalan!  Meidän ylipappimme Jeesus ei koskaan tehnyt syntiä, ja hänen täydellisyydestään olemme mekin osallisia, olemme puhtaita, olemme hyväksyttyjä, olemme pyhiä. 

Mikä on siis johtajien tehtävä Uuden Testamentin esimerkin mukaan perustettujen seurakuntien keskellä?  Mikä oli apostolien virka? 

Jeesuksen valitsemat 12 opetuslasta, joita kutsuttiin apostoleiksi, oli erityisasema.  Heidän ensimmäinen tehtävänään oli olla Kristuksen kanssa, hänen opissaan (Mark 3:14-15).  He olivat myös ensimmäisen seurakunnan johtajia (Ap.t. 2:14, 5:12, 18, 40, 42; 6:2-4; 9:29; 15:2 ja Gal. 1:17).  Kristus antoi heille erityisaseman luvatessaan ”…saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa” (Matt. 19:29).  Kristus myös lupasi, että he saisivat vastaanottaa erityisen ilmestyksen (Joh 16:12-15).   Kahdentoista apostolin nimet on kirjoitettu taivaallisen Jerusalemin perustuskiviin (Ilmestyskirja 21:14).  Kukaan muu heidän jälkeensä ei ole saanut samaa asemaa.  He olivat seurakunnan perusta ja Kristus oli kulmakivi.   

Kun Juudaksen petoksen ja itsemurhan jälkeen piti valita uusi apostoli hänen tilalleen, kerrotaan tilanteesta näin: ”Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme, Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tulemaan hänen ylösnousemisensa todistajiksi meidän kanssamme.  Ja he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, lisänimeltä Justukseksi, ja Mattiaan.” (Ap.t. 1: 15-26). 

Yksi valintakriteeri muiden joukossa oli sukupuoli; uuden apostolin piti olla mies. 

Opetuslasten valintaa katsottaessa täytyy kiinnittää huomio myös erääseen toiseen valintakriteerin. Opetuslapset olivat kaikki miehiä, mutta he olivat kaikki myös juutalaisia.  Moni raamatuntulkitsija tekee tästä seuraavat johtopäätökset:

1.     Jeesus valitsi vain miehiä.
2.     Jeesus valitsi vain juutalaisia.
3.     Seurakunnan johtajien tulee olla sekä miehiä että juutalaisia. 

Tällaisen tulkinnan tarkoitus on näyttää, että koska juutalaisuus ei ole enää kriteerinä johtajuuteen, ei sukupuolellakaan pitäisi olla väliä. 

Jumalalla oli erityinen suunnitelma tuoda Hänen tahtonsa julki juutalaisten kautta. Jeesus syntyi tehtävänään olla ”hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia” (Matt 2:6).  Jeesus nimettiin ”Israelin lohdutukseksi” (Luuk 2:25) ja hän julisti ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö” (Matt 15:24).  Jeesus ilmoitti pian saapuvan Jumalan valtakunnan (Mark 1:15) ja lähetti apostolinsa ensin juutalaisten pariin (Matt 10:6), luvaten heille aseman Israelin kahdentoista sukukunnan vallitsijoina.  Opetuslapsetkin totesivat, että Jeesuksen työn tarkoituksena oli Israelin lunastus (Luuk 24:21), joten ei ole ihme, että alkuperäiset 12 apostolia olivat kaikki juutalaisia.  Jumalan suunnitelmissa oli tuoda pelastus maailmaan juutalaisten kautta, joten hänen työssään ensimmäiset johtajat olivat juutalaisia. 

Ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen työ laajeni kaikkien kansojen keskuuteen (Matt 28:19). Pakanoita pelastui ja heitä valittiin johtamaan työtä paikallisissa seurakunnissa.  Pakana (Luukas) kirjoitti kaksi kirjaa Uuteen Testamenttiin  ja useita pakanakristittyjä kuten Tiitus ja Epafroditus olivat Paavalin apuna ja työtovereina.  Juutalaiset olivat siis ainutlaatuisessa asemassa työn perustamisvaiheessa, mutta pakanat olivat pian seurakunnan johdossa heidän kanssaan. 

Jos siis seurakunnan johdossa ei enää täydy olla juutalainen, onko samalla tavoin unohdettava sukupuolikin?  

Asetelma on selkeästi erilainen.  Ensinnäkin, seurakunta oli alusta alkaen sekä naisista että miehistä koostuva yhteisö.  Se ei alkanut ensin miesten keskuudesta ja levinnyt sitten naistenkin keskuuteen.  Helluntaina, kun uskovat olivat kaikki yhdessä koolla, huoneessa oli kokoontuneena sekä miehiä että naisia (Ap.t. 1:14). 

Toisekseen, miesten valinta johtotehtäviin tehtiin niiden kautta, joita Kristus alun perin opetti, valmisti ja joille hän antoi tulevan seurakuntansa johtajuuden.  Apostolien teot jatkuvasti kertovat siitä, miten Kristuksen ja Pyhän Hengen johtajuus oli läsnä seurakunnan ja sen johtajien toimissa, joten voi olettaa, että myös johtajuusvalinnat tehtiin näin Kristuksen ja Pyhän Hengen johdossa. 

Yksi esimerkki varhaisseurakunnan toiminnasta löytyy Apostolien teoista.  Kun opetuslasten luku lisääntyi, kreikkalaiset valittivat, että heidän leskivaimojaan syrjäytettiin päivittäisessä avunannossa.  Seurakunnan keskuudessa oli paljon naisia (Ap.t. 1:14, 5:1 ja 5:14).  Kaksitoista apostolia kutsuivat kaikki koolle ja kehoittivat valitsemaan seitsemän miestä, jotka asetettaisiin pitämään huolta käytännön avuista, jotta apostolit voisivat pysyä rukouksessa ja sanan palvelemisessa.  Tämä käsky kelpasi kaikelle joukolle ja seitsemän miestä valittiin ja siunattiin työhön apostolien rukousten ja kätten päälle panemisen kautta.   (Ap.t. 6:1-7).  Jos apostolit olisivat käskeneet valitsemaan seitsemän ihmistä (anthropous), ja vain miehiä olisi valittu, voisimme päätellä, että valinta tehtiin kulttuurin tai ehkäpä sattuman kautta.  Mutta alunperinkin valittiin vain miehiä (andras). 

Jeesuksen ihmeellisen –taivaallisen - avoin suhtautuminen naisiin ei tarkoittanut sitä, että hän vähätteli luomisjärjestyksen merkitystä, jonka mukaan mies on kutsuttu johtamaan, suojelemaan ja pitämään huolta.  Se ei tarkoittanut sitä, että hän vastusti aviomiesten rakastavaa johtajuutta avioliitossa.  Se ei myöskään tarkoittanut sitä, että hän olisi kumonnut hengellisesti kypsien miesten pääasiallisen vastuun seurakunnan johtamisessa ja opettamisessa.

Mutta kaikessa mitä hän teki, Jeesus hyökkäsi miehissä ja naisissa olevaa ylpeyttä vastaan, joka saa heidät vähättelemään toinen toisiaan.  Kaikki mitä Jeesus opetti ja teki, korostaa nöyryyttä ja rakkautta.  Hänen esimerkkinsä johtajuudesta tuo palvelemisen itsensä koroittamisen sijalle.  Hänen esimerkkinsä alamaisuudesta tuo kuuliaisuuden nöyristelemisen sijalle.     


Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana naisilla oli hyvin erityinen, uudenlainen tehtävä.  He saivat kulkea opetuslasten mukana, he palvelivat Jeesusta varoillaan, he tekivät hänelle ruokaa ja avasivat kotinsa kokoontumisille.  He saivat kysyä ja he saivat vastauksia.  Naiset palvelivat, ylistivät, rukoilivat ja todistivat aivan niinkuin miehetkin.  Heillä oli hengellistä näkökykyä ja viisautta ja uskoa niin, että Jeesus teki heistä esimerkkejä muille.  He tekivät kaiken palveluksensa arvostettuina, rakastettuina ja kunnioitettuina.  

Siltikin Raamattua tutkiessani olen tullut siihen tulokseen, että hengellisissä asioissa miehille on annettu auktoriteetti, johtamisen vastuu ja naisille tämän johtajuuden tukemisen.  Yhtäkään naista ei valittu niiden kahdentoista joukkoon.  Mutta he tukivat apostolien työtä lahjoineen ja taitoineen, eivät he jääneet kotiin istumaan.  Vaikka opetuslasten valinta ei ole ainoana syynä siihen, että uskon Jeesuksen tarkoittaneen miehille johtajuusroolin, ei Jeesuksen opetuksissa ole mitään, mikä puhuisi sitä vastaankaan.  Tämä tehtävänanto selkenee Uuden Testamentin kirjeissä.  Naisilla on ollut ja on vieläkin korvaamaton rooli kristinuskossa, mutta se on erilainen kuin miesten rooli.  


Lähteet:

Women in the Life and Teachings of Jesus, James A. Borland.  Artikkeli löytyy kirjassa Recovering Biblical Manhood & Womanhood - A Response to Evangelical Feminism, toim. John Piper ja Wayne Grudem

Pappien ja leeviläisten tehtävistä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...