23.6.2015

Sukupolvien vaikutuksesta vapaaksi



Monelle kysymyksiä aiheuttava Raamatunpaikka löytyy toisesta Mooseksen kirjasta:

"Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.  Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni". (2 Moos 20:4-6). 

Kostaako Jumala isien pahat teot vielä tänäkin päivänä monen sukupolven päähän? 

Vanhempien ja isovanhempien elämävalinnat koskettavat meitä tänäkin päivänä.  Jumalan tarkoitus on, että vanhemmat suojelevat lapsiaan myös hengellisesti avaamatta oman sisimpänsä ovia synnille ja vihollisen vaikutuksille.  Jokaisella vanhemmalla on ollut vastuu valita elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen välillä (5 Moos 30:19-20).  Valitseman polun seuraamukset vaikuttavat myös lapsiin.

Vanhempi voi tieten tahtoen valita synninteon ja näin rikkoa suojeluksen omien lastensa elämän yltä.  Tai vanhempi voi jäädä elämään siteissä, jotka vangitsevat seuraavan sukupolven otteisiinsa.  Esimerkkejä sukupolvelta siirtyville huonoille vaikutuksille voi olla sodan jättämät haavat vanhempien elämässä, alkoholismi, kostonhenki, anteeksiantamattomuus, noituus, insesti, varastaminen, valehtelu jne.  Tällaisessa ympäristössä kasvaminen ei voi olla jättämättä jälkiä lapsiin.      

On myös huomattu, että suvussa vaikuttavat samantyyppiset ongelmat sukupolvesta toiseen.  Avioerot, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, alkoholismi, perheväkivalta... Vahingoittavat tekijät vellovat vapaasti perheessä ja siirtyväteteenpäin koskettaen monen sukupolven elämää.  

Erityisesti jälkipolvien elämään vaikuttaa henkivaltojen vaikutus perheenjäsenissä.  Vaikka lapset eivät olekaan syyllisiä esi-isiensä synteihin, edellisen sukupolven tekemä synti on jättänyt seuraavan sukupolven suojelua vaille tai aiheuttanut sen, että he ovat alttiimpia lankeamaan isien syntiin. 

Miten pysäyttää sukupolvien kiroukset?

Tämän huonon perinnön vaikutukset voi pysäyttää katumalla ja tunnustamalla yksityiskohtaisesti esi-isien synnit.  Nehemian kirjassa on esimerkki, jossa Nehemian rukous koko Israelin kansan puolesta sisältää katumusta menneistä synneistä (Neh 1:6-7).  Tätä rukousta seuraavat tapahtumat näyttävät sen, kuinka Jumalan siunaukset jälleen saapuvat kansan ylle.

Sukupolvilta perityt synnit pysähtyvät myös Kristuksen ristin kohdalle.  Ristin kautta olemme vapaita, meillä on uusi identiteetti Jumalan lapsina, meidän on adoptoitu Hänen perheeseensä.  Ristin voimalla voimme vetää rajan esi-isiemme syntien ja meidän väliimme, ja rikkoa niiden vaikutukset elämässämme ja lastemme elämässä.   

Kol 2: 13-15  ”Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.”

Vanhempana on lohduttava muistaa, että vaikka syntimme paljastavat lapsemme vihollisen hyökkäyksille, jumalallisen suojelun ollessa heidän yllään he saavat kasvaa Herran suojassa. ”Teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni (2 Moos 20:6).  Voimme rukouksessa sanoutua irti sukupolvien kirouksista ja pyytää Jumalan siunausta tulevaisuudessa.  

Millaisia ovat perheessä elävät ja seuraavaan polveen siirtyvät tunteet, synnit, vaikutukset, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia?  Tässä on lista sukupolvien synneistä ja kirouksista:

Negatiivinen pelko
Häpeä
Ahdistus
Hylkääminen
Heitteille jättäminen
Voimattomuus
Toivottomuus
Hämmennys
Väärä syyllisyys
Pahoinpitely (seksuaalinen, fyysinen, verbaalinen)
Viha
Raivo
Kosto
Äidit, jotka dominoivat, manipuloivat, kontrolloivat tai halveksivat miehiä
Tunne, että tarvitsee rangaistusta
Synkkyys/jurous
Väkivalta
Katkeruus
Juoruaminen
Riippuvuudet (alkoholi/huumeet/televisio/tietokonepelit/pelaaminen)
Kiroaminen
Huorinteko
Perverssit teot
Moniaviollisuus
Masennus
Ennenaikainen kuolema
Murha
Anteeksiantamattomuus
Kärsimättömyys
Valehtelu
Apatia/laiskuus
Insesti
Homoseksuaalisuus
Itsemurha
Käsittelemätön suru rakkaan ihmisen menetyksen vuoksi
Katellisuus/mustasukkaisuus
Kriittisyys
Ylpeys
Pettäminen
Esi-aviolliset suhteet
Himo (ajatukset ja teot)
Prostituutio
Mielisairaus
Riidat ja tappelut
Tuomitseminen
Varastaminen
Lykkääminen/viivyttely
Abortti
Perinnöllinen sairaus
Kapinallisuus
Katkeruus
Valittaminen
Noituus
Saavuttaminen
Ahneus (rahan rakastaminen)
Pornografia
Avioero
Keskenmeno
Sodan vaikutukset

Kirousten ja syntien rikkomiseen voi käyttää seuraavia rukousaskeleita:


  1. Pyydä Herraa paljastamaan sinulle kaikki synnit, jotka ovat siirtyneet perheessäsi sukupolvelta toiselle.
  2.  Odota, että Herra näyttää sinulle nämä synnit.
  3.  Kirjoita ylös jokainen synti tai kirous, jonka Hän paljastaa sinulle.  Ylläolevan listan lukeminen voi auttaa sinua tunnistamaan jotkut synnit, jotka ovat tyypillisiä perheellesi.  Joskus auttaa myös perheen sukupuun piirtäminen niin pitkälle kuin osaa.  Merkitse sukupuuhun avioliitot, avioerot, lapset ja lastenlapset.  Mieti millaisia listassa olevia asioita on ollut läsnä eri perheenjäsenten elämässä.  Huomaatko yhteneväisyyksiä? 
  4. Kun sinusta tuntuu, että kaikki on kirjoitettu ylös, rukoile seuraavien kohtien mukaan:
  • Tunnusta jokainen synti nimeltä, nimeä synnintekijä, tunnusta myös, jos olet ollut osana tähän syntiin.
  • Ilmaise katumusta siitä, miten olet rikkonut Jumalaa vastaan tehdessäsi tätä syntiä.  
  • Erottaudu irti synnistä ja riko sukupolvilta, isän ja äidin puolelta, siirtyneiden syntien siteet elämässäsi.  Siteet voivat olla fyysisiä, hengellisiä tai henkisiä. Pyydä Herraa tuhoamaan näiden syntien vaikutukset sinun ja tulevien sukupolvien elämissä.
  • Pyydä Jumalalta siunausta kirouksen sijaan (esim. masennuksen sijaan pyydä iloa, avioeron sijaan terveitä avioliittoja jne).
  • Pyydä Jumalaa paljastamaan sisäisiä haavoja, joita sukupolvien kiroukset ja synnit ovat saaneet aikaan sisimmässäsi.  Pyydä Häneltä parannusta ja eheytymistä.  Ilmaise halukkuutesi olla Hänen parantavan kosketuksen kohteena. 
Ylläoleva on hyvin lyhyt malli siitä, millaista voi olla sukupolvien vaikutuksesta vapautumisessa käytettävät rukoukset.  

Oman suvun tutkiminen voi auttaa näkemään asioita uudesta näkökulmasta.  Tärkeää on muistaa, että Jumala on ajaton.  Hän oli, on ja tuleva on, ja Hänellä on voima vapauttaa sinut menneisyydestä ja siunata tulevaisuutesi.  Voit katkaista Jeesuksen kanssa menneisyydestä kurottelevat kiroukset ja synnit ja astua rohkeasti vapauteen!   



KORJAUS: selkeytin rukousmallia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...